torstai 20. helmikuuta 2014

Saaristomeren synty

Nyt Saaristomeren synty on selvitetty. Kaikki puheet jääkausista ja maan nousemisista ja sen sellaisista maantiedon opeista saa heittää romukoppaaan.

Kalat ja monet vedenelävät, kuten sammakot, kutevat ja kudusta kehittyy poikasia. Niin saaretkin syntyvät. Se, milloin saaret kutevat, ei ole vielä ihan selvillä, mutta saarten ajelehtivia poikasia on tänään nähty.

Siinä elävä todiste saaren poikasesta kelluu meidän trooliapajalla. Nyt se vain etsii itselleen sopivaa juurtumispaikkaa. Ja, kas muutaman tuhannen vuoden päästä meillä on uusi saari.
Niitä on liikkeellä. Kutu on onnistunut. Toivottavasti saarten poikaset eivät ole agressiivisia.

Nuo taitaa kyllä olla ihan oikeita jäitä?

Bärbelin kanssa kurvataan uivia saaria pakoon. Jos kuitenkin niistä on jotain haittaa?

Tänään löydettiin näin idyllinen taukopaikka Airiston syrjästä. Sitä tarvitaan kun koko päivä on väistelty jäitä tai niitä kelluvia saarten poikasia.
On tässä töitäkin tehty, eikä pelkästään laadittu jonninjoutavia. Kimmon ottamat kuvat olkoon todisteena meren ahertajista.
Huovari vetää troolia, radiossa soi rock´n roll

Tässä ollaan saaliin kanssa matkalla purkusatamaan Laupusiin. Lastia on ja paatti ui syvässä.

Kippari kurvailee Bärbelin avaamassa jäärännissä. Toivottavast tämä aika menee nopeasti ohi ja vedet aukeavat kokonaan.
Uskaltaisikohan jo uskoa, että talvi on ohi ja ollaan kevään korvalla. Monessa rannassa on jäidenlähdön aika. Merenkulkupiiri availee talveksi suljettuja laivaväyliä ja merimerkit ja poijut ovat siirtyilleet jäiden mukana mitä oudoimpiin paikkoihin. Niistä varoitellaan kaiken aikaa VHF kanavilla. Oikeita kevään merkkejä ilmassa ja eetterissä.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Arctic Fishing osa II

Edellinen päivitys loppui sunnuntai iltaan kesken kalareisun. Siis, jatketaan siitä mihin se päättyi:
Aikaisin maanantaina startattiin koneet. Ajettiin hetki  melkein yöpymispaikan vieressä olevalle apajalle ja jatkettiin kalastusta. (Maissa autolla ajaen ehtisi varmaan sadan kilometrin päähän meidän pienen hetken pituisena aikana. Sen verran on mittakaava eroa kuuden solmun ja 100 km/h tuntinopeuksilla liikuttaessa)

Kalaakin löytyi edellispäiväiseen malliin. Luotainkuvaa Airiston länsireunan tissikallion kohdilta.
Tyytyväinen täkkäri (kansimies Jussi) mietti, että mihin tuonkin nostopussillisen laittaisi. Paatti alkaa olla jo täyslastissa. Matka Kustaviin voi alkaa pian.
Pitkästä aikaa saatiin syödä kuormasta tuoreita paistinhaileja (siis, silakoita). Tuskin tuota muutaman silakan vajausta kukaan huomaa.

Jäitä vielä sentään löytyy. Ei kevät ihän parissa päivässä ehtinyt tulla. Kustavin Laupunen häämöttää jo horisontissa ja Bärbel avaa edellämme jääränniä.

Auringonlaskun aikaan päiväkausia jatkunut harmaus repesi hetkeksi ennen pimeyden laskeutumista.
Kalat vietiin Laupusiin. Paatti saatiin tyhjäksi iltamyöhällä. Miehistö suihkuun ja nukkumaan. Herätys aamulla viideltä ja taas jäiden sekaan ja keula kohti apajia. Lämmin sää ja laivaliikenne on rikkonut jäitä taas oikein kunnolla. Meillähän ei ole mitään sitä vastaan. Matka Airistolle taittuu jo eilistä huomattavasti nopeammin. Kuitenkin suurin osa meidän apajista on vielä jäiden vallassa. Säätiedotuskin lupailee kevääntulon hetkellistä hidastumista. Siis, puhutaan kevääntulon hidastumisesta keskellä helmikuuta? Niin kai, se sitten tänä talvena on. Yhtään ei harmita vaikka hiihtämään ei ole päässytkään.

Airiston eteläpäässä vedettiin taas kerran troolia nauvolaisen NEA troolarin kanssa hetki vierekkäin. Nean kippariltakin jäi talviloma pitämättä, kun sitä talvea ei tullutkaan. Hän totesi ykskantaan, että vietetään se talviloma sitten kesäloman kanssa yhtä aikaa juhannuksen jälkeen. Oikeanlaista filosofiaa, vai arkirealismia?
Troolin perä on noussut vedon päätyttyä pintaan kellumaan. Lokeilla riittää ihmettelemistä. Ja katsokaa mikä sää. Melkein pilvetöntä, ei tämmöistä ole ollut pitkään aikaan. Helmikuun kevättä Airistolla v 2014 juuri auringonlaskun jälkeen-

Nyt on troolin perä saatu paattien viereen. Kalat vielä kyytiin ja sen jälkeen hetkeksi Krampinraumaan huilaamaan. Huomenna taas jatketaan.
Nii-in, tätä nyt jatketaan troolari Nean kipparin sanoin: Juhannukseen saakka ja vaikka pidempäänkin, jos vain kalaa tulee, paatit pelittää, terveyttä ja kalakiintiöitä piisaa. Niinhän se menee. Huonomminkin voisi olla.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Arctic Fishing

Eilen, puolenpäivän maissa, saatiin tankkit täyteen polttoainetta.Provianttia ladottiin hyllyyn, jääkaappiin ja pakkaseen reiluksi viikoksi ja sitten menoksi. Yksityinen yhteysalus oli aamulla käynyt ystävällisesti avaamassa meille väylän Laupusen kalasatamasta Saariston laivaväylälle.

Bärbel on tukevaa sakslaista tekoa. Liekö Ruhrin vai Outokummun terästä. Siksipä Bärbel (Karppi suomeksi) avaa väyää ja puupaatti seuraa perässä.
Helmikuun puoliväli. Jäät on kappaleina ja ilma plussan puolella. Varokaa heikkoja jäitä!

Pikkuiset troolarit puskee jäissä reilun kolmen solmun vauhtia. Talvimerenkulkuun varusteltu Nesteen tankkeri "NESTE" seilaa kevyesti toistakymmentä solmua. Eivät varmaan edes huomaa tämmöistä parinkymmenen sentin vahvuista riitettä.
Normaalisti Laupusista ajetaan Airistolle kolmessa tunnissa. Eilen meni reilusti enemmän. Illan pimetessä saatiin vielä muistutus talvesta.

Kaakkoistuulta 17 m/s  ja lumituisku. Tuolta se näytää valonheittimen keilassa. Onneksi täällä Saaristossa ei ole varsinaista merenkäyntiä, etenkään jäitten keskellä.
Tänään aamun valjetessa saatiin trooli mereen ja veto päälle. Lämmintä oli pari astetta ja tuuletkin muuttuneet leppoisiksi. Jokohan tätä voi sanoa kevätkalastukseksi?

Veto päällä ja kalojakin näkyy pohjan lähellä.

Bärbel vetää troolia sisään. Jään reuna siintää valkoisena sumun keskellä Iso-Kuusisen saaren edustalla.

Ei tämä ihan pilkkimistä ole. Jään keskeltä kuitenkin kaloja nostetaan paattiin. Olemme ajelehtineet noston aikana jään reunaan. Jussi seuraa silmä kovana kalapussin nousemista. Kolmekymmentä on jo nostettu ylös. Montakohan tuolla jään alla vielä piileskelee?
Sen verran noita jäitä väylillä on, että jäimme yöksi Krampinraumaan. Huomenna jatketaan vielä kalastusta ja pyritään Laupusiin valoisan aikana.