torstai 7. toukokuuta 2015

Säitä, pieniä puuhia ja luonnon monimuotoisuutta.

Kalansaaliit ovat pysyneet laihoina, mikä ei oikein innosta pyhätöihin. Työpäivää pidentämällä ollaan sentään saatu jonkinlainen päiväsaalis kerätyksi. Kesän lähestymiseen liittyy tämmöinen troolikalastuksen laiha kausi ja se osuu usein tähän äitienpäivän tietämille. Huominen vielä kalastetaan ja viikonloppu ollaan ajateltu viettää kotimaisemissa.

Alkuviikosta saatiin jättisilakka. Sitä ei syöty, mutta silakoita syödään muuten aika usein. Muitakin kaloja pöytään kaivattaisiin, mutta ne ovat loistaneet koko kevään poissaololllaan. Syödään sitten silakoita, vaikka kyllä joskus kuhakin kelpaisi.
Eilinen keskiviikkopäivä oli säiden puolesta varsinainen luonnon monimuotoisuuden esimerkki.

Yöksi oli luvattu kovaa kaakkoistuulta ja sen vuoksi ajettiin lossauksen jälkeen Rockallin seuraksi Röölään suojasatamaan. Aamutuimaan painuttiin merelle kovantuulen varoituksista huolimatta. Sää oli melkein tyyni, ainakin Röölän rannassa.

Troolia lasketaan keskiviikkoaamuna kaatosateessa Airiston eteläpäässä
Kaljaasi Inga-Lill ajaa sateessa ja sumussa Seilistä kohti Naantalia. Yhtään turistia ei näy komean purjepaatin kannella. Tuuli alkaa nousemaan ja parhaimmillaan se puhalsi 17 sekuntimetrin voimalla
Puolenpäivän maissa sade jo hellitti. Nord-Innamon väylän reunamerkin nokassa pesii kalasääksi. Siellä se nököttää. Onkohan munien hautominen jo menossa? Monta kertaa aikaisemminkin olen todennut, että i-phone ei oikein ole lintukuvajaan kamera. Uskokaa nyt kuitenkin, että risukasan päällä istuu kalasääksi.
Troolaamme kohti Kruununmaata. Alfons Håkansin Pontus matkaa kohti Rönngrundia ja Nauvoa.
Vähä-Kaidan aukolla pilvet alkavat rakoilla.
Ja viimein troolin noston aikaan sää selkeni ja muttui lähes kesäiseksi. Videoklipissä troolia nostetaan yli seitsemän tuntia kestäneen vedon päätteeksi. Saalista saatiin parisenkymmentä tonnia. Vastavaloon kuvatusta videosta voi arvailla troolin perän yläpuolella lentelevien lintujen lajeja.



Iltakymmeneltä ollaan jo saapumassa Laupusten laituriin. Saariston Jäädyttämö Oy pakastaa saaliimme.
Tänään irrotettiin paatti laiturista aamuviideltä. Maihin oli ennustettu kesäisiä lämpötiloja ja veden äärellä lämpötila oli aikaisesta aamusta huolimatta kivunnut jo seitsemään asteeseen.

Joutsenet olivat kokoontuneet aamuksi Taipaluksen rantaan. Parhaimmillaan ollaan nähty yli kolmenkymmenen linnun joutsenparvia uiskentelemassa saarten rannoilla.
Stora-Äggskärin merimetsojen tuhoama saari on hyvä esimerkki luonnon monimuotoisuudesta. Parhaillaan kerätään adressia merimetson saamiseksi metsästettäväksi riistalinnuksi.
Ollaan ajamassa päivän päätteeksi kohti satamaa. Radiossa on menneillään hallituspuoluedraama, mutta nuorta täkkäriä kiinnostaa enemmän köysien kunnossapito. Menossa on 8-säikeisen letitetyn trossin ögan pleissaus
Meidän kalastajien on Eu-sääntöjen mukaan pystyttävä arvioimaan saaliin määrä ja koostumus muutaman prosentin tarkkuudella. Sehän onkin helppoa: Tämänpäiväisen saaliin lajikoostumus oli 20 % ahvenia, 20% kilohaileja, 20% silakoita, 20% norsseja ja 20% kivinilkkoja. Luonnon monimuotoisuutta päivän kalansaaliissa.
Kaljaasi Inga-Lill

Alfons Håkans, Pontus

1 kommentti:

  1. Tulisiko litkalla paremmin? =)
    Ainakin polttoainetta kuluisi vähemmän. ;)

    Peimarin Paroni

    VastaaPoista