maanantai 2. toukokuuta 2016

Toukokuun alku ja kevätkalastusta

Kevät tuli kerralla Saaristoon. Vesi tosin on vielä kylmää, siinä viiden asteen nurkilla. Ilman lämpötila varjon puolella paattia kohosikin jo kolmeentoista asteeseen. Ja aurinko paistoi koko päivän.

Purjeveet ovat saapuneet tukikohtaansa Korvensalmensuulle.
Tehtiin pitkä troolinveto päivänpaisteessa. Iltapäivällä koettiin pyydystä Perkalafjärdenillä ja videoklipistä päätellen troolin perä ei sentään ihan tyhjä ollut. Voidaan todeta, että nyt alkoi kevätkalastus.


Tekniset laitteet vaativat huoltoa. Tänään kalanlossauksen jälkeen vuorossa oli Scanian öljynvaihto. Se tehdään aina noin viidensadan käyttötunnin jälkeen. Onneksi koneen öljytilavuus on pieni, vain kolmisenkymmentä litraa. Vanha öljy pumpataan pois tyhjennyspumpulla, uusi kaadetaan tilalle. Samalla vaihdetaan ahtimen eli turbon suodatin ja puhdistetaan pieni öljyseparaattori. Tässä konemallissa ei ole varsinaisia öljysuodattimia. Reilu tunti siinä menee ja hiki tulee, sillä konehuoneessa on lämmintä viitisenkymmentä astetta.

Jussi puhdistaa öljyseparia.

Kippari pumpaa vanhaa öljyä koneesta.
Huoltotyöt tuli tehdyksi. Nyt suihkuun ja aamulla taas merelle. herätys on puoli kuudelta. Ja silloin paistaa jo aurinko. Se on nautinto, sillä koko mennyt talvi on möyritty suurimmaksi osaksi pimeällä merellä.

Auringon nousut ja laskut
Oivallinen nettisivu auringon nousu- ja laskuaikojen seuraamiseksi löytyy linkistä:
Gaisma, aurinkotaulukot


5 kommenttia:

  1. Auringonlaskun tuo sivusto varmaan kertoo tarkasti. Mikäli on kiinnnostunut auringon hyödyntämisestä lämmityksessä tai sähkön tuotossa, niin kannattaa mieluummin katsoa esim. Åbo Akademin sääasemaa (http://at8.abo.fi/cgi-bin/fi/Huge-S). Sieltä näkee koko vuoden todellisen tilanteen Turussa, myös vaihtelut.
    T. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs sen Osmeruksen kalastus on sujunut?

      Poista
    2. Samoja sivuja seurailen! Kasvattelen itse kanoja Hailuodossa. Siitä aina aamulla näkee onko muna pyöreä vai soikea.

      Poista
  2. Läheltä mentiin, Amorella 10.5.16 klo 0630. Huovarilla outo sijainti aamutuimaan. Terveisin Honk jonkin ukko

    VastaaPoista
  3. Mikäs nyt on tullut, kun ei tule päivityksiä

    VastaaPoista