sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kevätkalastus on viimein päässyt vauhtiin

Huovarin ja Rokkiallin miehistöt painavat pitkää päivää saaristossa. Lopultakin saalista on alkanut löytymään. Huovarilla miehistönä ovat Jussi ja Jokke. Siinä varmaan yksi syy hyviin saaliisiin. Paatin vanhempi kippari on ymmärtänyt pysyä maissa ja poissa jaloista.

Kimmon ottamassa kuvassa Huovari on matkalla satamaan. Paatin asennosta voi päätellä, että kelpo saalis on taas kyydissä.

Säät ovat olleet enimmäkseen  tällaisia harmaita. Kauniit lämpimät kevätpäivät antavat odottaa.
Muutamana edellisenä vuotena maaliskuu on ollut sesongin paras kuukausi. Nyt se oli totaalinen fiasko. Ei auta kuin toivoa, että jäljellä oleva sesonki paikkaisi edes jollain tavalla helmi- ja maaliskuun seisokin menetyksiä.

Useaan otteeseen olemme täällä blogissa todenneet, että edelleenkin kalaa pyydetään, sitä ei noin vain oteta merestä. Luonnonvaraelinkeinon luonteeseen kuuluvat suuret vaihtelut ja niiden kanssa täytyy vain pärjätä.

Ja taas on Jussin kuvassa täkkilasti matkalla maihin. Tällä kertaa päämäärän on Tuomaraisten satama Taivassalossa.

Jokke lossaa paattia iltahämärissä. 

Mukavahan täältä kirjoitupöydän takaa on tällaisia puntarin näyttöjä lukea. Hyvää työtä teette siellä merellä.





4 kommenttia:

  1. Mukava nähdä että kalaa löytyy ja palsta toimii!!
    Terveisiä herra Huovarille Salon citymarketista, sielläkin oli kelpo haileja. Se pelaa meikeläisen tolkku hitaasti, Huovari näkyi aamusta merellä mutta kuka oli sittarissa?

    VastaaPoista
  2. Hurjan näköstä kun noin syvällä menee :-D Toivotaan teille suuria saalita. -janne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ehkä hurjalta, mutta oikeasti ei sitä ole.

      Poista